3 dl kädenlämpöistä vettä 1 tl suolaa 1 tl sokeria 25 g hiivaa tai yksi pussi kuivahiivaa 0,5 dl oliiviöljyä 4 dl vehnäjauhoja 3-4 dl durumvehnäjauhoja tai pelkästään 8 dl vehnäjauhoja (pieni kourallinen tuoretta salviaa silputtuna)
Pinnalle: oliiviöljyn ja veden sekoitusta voiteluun oliiveja ja merisuolarakeita, sekä tuoretta salviaa.
Sekoita veteen hiiva, suola ja sokeri ja mahdollinen yrttisilppu. Lisää myös oliiviöljy ja jauhot vähi-tellen. Jos käytät durumjauhoja, vaivaa taikinaa huolella ja kauemmin kuin tavallisilla vehnäjauhoil-la. Anna taikinan kohota rauhassa kaksinkertaiseksi. Vaivaa kohonnutta taikinaa vielä leivinpöydäl-lä. Tästä määrästä tulee yksi pellin kokoinen tai pari pienempää. Tai jos haluat vielä pienempiä, niin sekin käy. Levitä taikina käsin tai kaulitse se sopivan kokoiseksi. Anna leivän kohota edelleen. Voi-tele kohonnut leipä oliiviöljyn ja veden sekoituksella, painele pintaan sormella koloja, ripottele pin-nalle suorarakeita ja tuoretta salviaa. Paista 225 asteessa leivän koosta riippuen 20-30 minuuttia. Focaccia on parhaimmillaan juuri uunista nostettuna, mutta peitteen alta maistuu vielä seuraavana-kin päivänä.