 |
|
 |
 |
|
 |
 |
 |
Sitruunamelissa
(Melissa officinalis)
Sitruunamelissa on sitruunalta tuoksuva ja maistuva raikas yrtti, jolla on karvapintaiset nokkosta muistuttavat lehdet. Sitruunamelissa on arka kylmälle. Sopii kaikkien niiden ruokien mausteeksi, joihin käy sitruunakin.
Sitruunamelissa on kotoisin Vähästä-Aasiasta, mistä se on levinnyt koko Välimeren alueelle ja edelleen Saksan kautta Pohjolaan. Sitruunamelissasta on apua unettomuuteen sekä masennukseen ja sillä on rauhoittava vaikutus, joten sitä kannattaa kokeilla iltateenä auttamassa unen tuloa.
- Maustaa kasvis-, kala-, liha-, riista- ja linturuuat sekä munakkaat
- Sopii lemmikkieläinten ruoaksi (pupuille, marsuille)
- Koristeena erinomainen kestävän lehtensä ansiosta
- Juomien mausteena: tee, boolit
- Paras juoma saadaan tuoreesta tai pakastetusta sitruunamelissasta, kun lehtien päälle kaadetaan kiehuvaa vettä ja annetaan hautua vähän aikaa
- Jääkuutioissa koristeena sekä antamassa makua
- Salaatteihin ja voileivälle
- Antaa makua jälkiruokiin ja jälkiruokien kastikkeisiin, käytetään myös leivonnassa
- Kalan mausteena hyvä, uunikalan pinnalle ennen paistoa tai kylmänä
- Kastikkeena kermaviiliin tillin kanssa sekoitettuna
- Vinkki: Laita sitruunamelissan varret yöksi päärynämehuun. Lisää joukkoon jotain hiilihappoista (esim. vichyä tai spriteä) ~ valmis alkubooli tai sitruunamelissatee muistin parantamiseksi (englantilainen ohje): ½ ruukkua sitruunamelissaa, 2.5 dl vettä. Anna lehtien hautua n. 15 min kuumassa vedessä. Jäähdytä ja mausta hunajalla ja nauti kylmänä
|
|
 |